Halusin saada tämän osan äkkiä pois alta, koska lähdemme Dubaihin 17.12. perheen voimin. :) Koska lähden jo viikon ennen koulujen loppua, lähes kaikki kokeet sysättiin tälle viikolle. Nyt olen selvinnyt jo seitsemästä kokeista, mutta 1 vielä odottaa. :) Eli 8 koetta tälle viikolle, ja voisin sanoa että se on paljon. :D Ensi viikonloppu meneekin sitten pakatessa, enkä olisi 100% varma saisinko osaa ulos ennen lomaa.. joten päätin väsätä sen nyt hyvissä ajoin. Tässä välillä aina tallentelen, ettei teksti häviäisi, niin kuin on useasti käynyt kun olen vahingossa jotain linkkiä sohinut.^^

snapshot_d416b31c_f4654adb.jpg
Zoen toinen synnytys oli juuri käynnistymäisillään. Supistuksia tuli jo runsaasti, ja lapsivesikin oli valunut lastenhuoneen lattialle. Sieltä se kolmas vauva pian tulisi. :)

snapshot_d416b31c_14654c23.jpg Jaidenin äiti Vaula oli juossut kovaa kyytiä yläkertaan, kun kuuli vauvan esimmäisen parkaisun. Jaiden taas näytti lähinnä tylsistyneeltä. Vauva oli poika ja nimeksi annettiin Christopher. Myös tämä pikkuinen peri Safyan suvulle tutut vaaleansiniset silmät sekä ruskeat hiukset. Zoe hymyili tulokkaalle lämpimästi, mutta oli pudottaa tämän, koska tunsi taas jonkin asteista kipua sisältä päin. Hän laski Chrisin varovasti lattialle.

snapshot_d416b31c_34654cce.jpgPerheeseen näytti putkahtavan vielä neljäskin vauva. :DD (en käyttänyt mitään hackeja tai juustokakkua tms. : D Eikös tämä ole aika harvinaista? :o )

snapshot_d416b31c_74654d10.jpgTämä pienokainen on tyttö. Nimeksi tuli Jacquelyn (kutsun nimen vaikeuden vuoksi tästä lähtien LYNNiksi. :D)

snapshot_d416b31c_74654e8c.jpgJaiden asetti Damianin kehtoonsa nukkumaan, mutta Damian oli huomannut, että jotain hauskaa oli meneillään. Hän yritti epätoivoisesti takertua isäänsä, mutta ei onnistunut ja joutui jäämään kehtoon nukkumaan. :/


snapshot_d416b31c_14654ee0.jpgJaiden peitteli myös Taran, mikä oli harvinaista, sillä yleensä Zoella oli tapana peitellä ja suukotella molemmat lapset. Tänä iltana Zoe oli kuitenkin syöttämässä nuorempia kaksosia, eikä aikaa liiennyt Taralle ja Damianille.

snapshot_d416b31c_94654f20.jpg
Isän onneksi molemmat pikkuiset jäivät kiltisti nukkumaan, ja nukahtivatkin miltei samalla punaisella minuutilla. :)

snapshot_d416b31c_d46550b0.jpgRankan illan jälkeen Jaiden nukkui kuin tukki, ja oli vielä klo 12 sikeässä unessa. Hän uneksi ostavansa uuden mahtimaitokoneen nopeuttaakseen nuorempien kaksosten oppimista.

snapshot_d416b31c_f46550bd.jpg
Zoe oli heti aamusta virkeällä päällä. Hän ei ollut muistanutkaan miltä tuntui, kun iso vatsa ei ole koko ajan edessä. Hän päätti paistaa perheelleensä räiskäleitä heti aamusta, mutta joutui pettymään, kun Jaiden veteli sikeitä vielä kahdentoistakin jälkeen.

snapshot_d416b31c_746552a2.jpgVaulallekaan ei uni enää maittanut, vaan hän oli ponkaissut pedistään jo kello kuusi. Ensi töikseen hän kutsui puutarhakerhonedustajan vieraisille.

snapshot_d416b31c_546552ab.jpg
Mies soitti pari puhelua puutarhakerhon jäsenille. "Täällä olisi yksi puutarhakerhoon halaava rouvashenkilö. Puutarha näyttää aika kookkaalta, joten ajattelin kutsua teidät avukseni...."
Vaula kurtisti kulmiaan kuullessaan miehen puhuttelevan häntä rouvana. Hänkö oli rouva? Hän ei ollut uskoa sitä tosi seikkaa, että vanhemmiten kasvoille alkaa ilmestyä ryppyjä.

snapshot_d416b31c_54655328.jpgPuutarhakerhon muut jäsenet näyttivät saapuneen. Heillä ei näyttänyt olevan aikaa esittäytyä, vaan he suuntasivat suoraan takapihalle. Vaula katseli tyytyväisenä kun nutturapäisen naisen kynä sauhusi tämän kirjoittaessa muistiinpanoja vihkoonsa. Hän ei ollut lainkaan huolissaan pääsystään kerhoon. Olihan hänen puutarhansa simppeli, mutta se oli hänen mielestään täydellinen juuri näin.

snapshot_d416b31c_746554e2.jpgVaula kuitenkin katsasti pihamaan läpi nopeasti, ja näki kauhukseen rikkaruohon nuohoamassa hänen rakkaan munakoisonsa juurella. Hän vilkaisi ympärilleen, etteivät puutarhakerhonjäsenet vain huomaisi hänen puuhiaan. Vaula hiipi kasvihuoneeseensa ja nyppäsi ilkeän näköisen rikkaruohon pois.

snapshot_d416b31c_546555e2.jpgOnneksi kukaan ei näyttänyt huomaavan kasvihuoneen rikkaruohoa. Sinipuseroinen mies sen sijaan kirjoitti vihkoonsa jotain muistiinpanoja. Vaulan mielenkiinto heräsi, koska mies näytti viihtyvän haudalla sijaitsen kasvin luona pitkän tovin.

snapshot_d416b31c_74655729.jpg
Mies tuli lopulta ilmoittamaan, että Vaula oli läpäissyt kriteerit, ja näin ollen saanut oikeuden liittyä puutarhakerhoon.

"Teidän on korkea aika liittyä puutarhakerhoomme! Näin upeasta suorituksesta haluamme palkita teidät 1435 simoleonilla. Kalpenemme teidän rinnallanne." Mies hehkutti Vaulalle.

"Luovutamme teille myös palkinnon hyvästä työstä; tämän ihastuttavan toivomuslähteen. Mutta muistakaa harkita toiveitanne, sillä puutarhakerho ei ota vastuuta seurauksista.." Lisäsi mies salaperäisesti.


snapshot_d416b31c_d4655780.jpg
Vaula suuntasi oitis toivomuskaivon luo. "En tiennytkään, että liittymislahjat ovat näin upeita!" Vaula huokaisi ihastuksissaan. Miehen sanat jäivät kaivertamaan hänen mieltään: "Mutta muistakaa harkita toiveitanne, sillä puutarhakerho ei ota vastuuta seurauksista.."
Mitäköhän mies tarkoitti? Ei kai hän luullut, että Vaula tosiaan nielisi tuollaista soopaa? Ei kai nyt kaivo toteuttaisi toiveita..

snapshot_d416b31c_f46557a4.jpg
Uteliaan luonteensa tautta, hän kuitenkin päätti kokeilla - ihan vain huvin vuoksi. Vaulan hämmästykseksi kaivosta kajasti vihreitä säteitä, ja kuin tyhjästä, pihalle putkahti tämä punapaitainen nuorukainen.

snapshot_d416b31c_946557b2.jpg
Vaula kääntyi hitaasti ympäri. "Mitä ihmettä! Poikahan on hädin tuskin fuksivuoteensa läpäissyt!"
Nuorukainen ravisteli päätään ja katsahti Vaulaan päin.

snapshot_d416b31c_b46557dc.jpg
Mies yllätti Vaulan mojovalla suukolla - joka taisi olla miehen ensimmäinen...


snapshot_d416b31c_34655842.jpg
Olihan mies ihan herttaisen oloinen nuorukainen, mutta aivan liian nuori Vaulalle. Hänhän oli itse varsinainen mummo! Niinpä hän päätti antaa poikaparalle lähtöpassit, ja vannoi, ettei koskaan enään heittäisi kaivoon mitään.

snapshot_d416b31c_946559fb.jpg
Tekemisen puutteessa Vaula kertoi puille kuulumisiaan. :D

snapshot_d416b31c_346555be.jpg
Samoihin aikoihin Zoe oli karannut Jarodin perässä yläkertaan. Hän oli kyllästynyt elämään kuin puhkikulunut kotirouva. Pieni säpinä oli ihan tervetullutta..

snapshot_d416b31c_f465550e.jpg
Jollain konstilla Zoe onnistui valloittamaan myös Jarodin, vaikka Jarod olikin yhä näreissään Zoelle tämän petettyä Zacia.
Näyttää siltä, että Zoe on hyvä taivuttelemaan ja manipuloimaan ihmisiä.. :)

snapshot_d416b31c_34655311.jpg
snapshot_d416b31c_94655b02.jpg
Vaikka Jaiden mammonatavoitteinen onkin, hän oli aina unelmoinut suurperheestä (ja se juuri saattoi olla osasyy siihen, miksi Vaula ja Will valitsivat Jaidenin perijäksi. Hän ei tosin koskaan kuvitellut saavansa kaksia kaksosia. Näytti myös siltä, ettei Zoe panostanut lapsiin yhtä paljon kuin hän.

snapshot_d416b31c_94655ef0.jpg
Zoe tosin toi leivän perheen pöytään työskentelemällä viihdealalla. Hän oli saanut ylennyksen pääosan esittäjäksi.

"Teet 3 elokuvaa vuodessa. Hukut sinulle lähetettyihin käsikirjoituksiin ja fanipostiin ja sinut on äänestetty maailman seksikkäimmäksi naiseksi 3:ssa eri aikakauslehdessä."

snapshot_d416b31c_d4655fe7.jpg
Kuten tavallisesti, Vaula tappoi aikaansa piristämällä puito ja kehoittamalla niitä kukoistamaan.

snapshot_d416b31c_d4656015.jpg
Tänä iltana hän kuitenkin huomasi, että äkkinäinen vanheneminen oli hyvin lähellä.

snapshot_d416b31c_f4656039.jpg
Eh.. ja niin koitti vanhuus with terrible clothes.

snapshot_d416b31c_146562d3.jpg
Pieni stailinki tekisi Vaulalle ihan hyvää; niinpä Vaulalle ostettiin kokonaan uusi asukokonaisuus ja hiuksetkin siistittiin. :) Nätti pakettihan siitä saatiin.

snapshot_d416b31c_34656303.jpg
Ns. työkiireiden lomassa Zoella oli iltaisin aikaa hoivailla pikkuisiaan. Myös tärkeiden taitojen kuten puhumisen ja kävelyn taidot olisi hyvä opettaa lapsille ajoissa.

snapshot_d416b31c_f465646e.jpg
Zoella ei mitenkään riittänyt raajoja molempien lasten hoitoon yhtä aikaa. Damian vaati useaan otteeseen äitinsä huomiota, koska koki saavansa sitä liian vähän.

snapshot_d416b31c_34656475.jpg
Jossain vaiheessa Damian kuitenkin antoi periksi ja luovutti. Hän ei mitenkään voinut voittaa äidin huomiota tällä tavoin.

snapshot_d416b31c_546565b0.jpg
Kaksosilla oli myös paljon yhteisiä leikkihetkiä.


snapshot_d416b31c_5465663a.jpg
Muun muuassa nukkejen retuuttaminen suulla kävi molemmilta oikein näppärästi. :D


snapshot_d416b31c_1465689d.jpg
Vaikka Willin kuolemasta oli kulunut jo kauan aikaa, hän silti kaipasi miestään kovasti. Kukaan ei voisi korvata Willin paikkaa hänen sydämessään.
"Rakas, tulen luultavasti viereesi ennemminkin kuin arvaatkaan." Murtunut Vaula nyyhkäisi. Hän oli ollut lähipäivät hyvin masentunut, vaikka hänelle oli juuri syntynyt 4 maailman ihaninta lastenlasta. Kun Will vielä eli, hänellä oli jatkuvasti juttuseuraa ja kun hän oli hellyydenkipeä, Will paransi hänet.

snapshot_d416b31c_546569de.jpg
Zoe näytti olevan jatkuvasti hellyydenkipeä. Hän huokaisi tämänkin vieraan miehen perään. :D Kukalie..

snapshot_d416b31c_74684d22.jpg
Loppujen lopuksi hän näytti kuitenkin viihtyvän parhaiten Jaidenin lämpimässä syleilyssä. ;)
******************************************************************************************************
snapshot_d416b31c_54685406.jpg

snapshot_d416b31c_b468556b.jpg

snapshot_d416b31c_7468544d.jpg
Tässä välissä latasin uudet korvaavat silmät, koska kyllästyin vanhoihin. :D
Zoella on harmaat, Jaidenilla vaaleansiniset ja Vaulalla vihreät.
*******************************************************************************************************

snapshot_d416b31c_14685641.jpg
Zoe kaappasi Taran syleilyynsa ja Jaiden Damianin. Oli kaksosten syntymäpäivä, josta he eivät valitettavasti itse ymmärtäneet hölkäsenpöläystä.. :D

snapshot_d416b31c_d46856ec.jpg
Ensin oli Damianin vuoro puhaltaa oman kakkunsa kynttilät. Isukki avusti puhalluksessa myös. :) Damianin puhallettua tuli Taran vuoro.

snapshot_d416b31c_94685791.jpg
XD Zoe ja Jaiden katsoivat äimistyneet ilmeet kasvoillaan kun heidän lapsensa venähtivät pituutta.

snapshot_d416b31c_94685851.jpg

snapshot_d416b31c_14685e1d.jpg

snapshot_d416b31c_14685e32.jpg
Tässä Damian lapsena. :)

snapshot_d416b31c_34685d65.jpg
snapshot_d416b31c_b4685e11.jpg
Ja tämä pikku prinsessa on Tara. :D

snapshot_d416b31c_34685e6c.jpg
snapshot_d416b31c_d4685e99.jpg
snapshot_d416b31c_34685ef6.jpg
Myös nuorempien kaksosten kasvu koitti, vielä samana iltana! :)

snapshot_d416b31c_14685f2f.jpg
snapshot_d416b31c_14685e89.jpg
Pikku enkeleitä <3 : D

snapshot_d416b31c_94686350.jpg
Pienen stailauksen jälkeen Lynnistä saatin tällainen söpöliini. :)

snapshot_d416b31c_d468610f.jpg
Myös Chrisistä tuli valloittavan söpö. En vain ymmärrä miten pystyn valitsemaan perijän? :D

snapshot_d416b31c_f4685fa8.jpg
Otin myös Tarasta ja Damianista yhteiskuvan. :) Damian muistuttaa kovasti Jaidenia ja Jaiden taas suvun aloittajaa, Williamia. :D Tara taas näyttää paljolti äidiltään.

snapshot_d416b31c_94686387.jpg
Heti alkajaisiksi Zoe päätti aloittaa kävelykoulutuksen.. :D

***********

snapshot_d416b31c_94686b8a.jpg
Tara ei missään nimessä halunnut myöhästyä ensimmäisenä päivänä koulusta, ja niinpä hän säikähti kuullessaan koulubussin tööttäävän kadulla. Damian veteli sikeitä siitä huolimatta, eikä reagoinut mitenkään. Tara naurahti höpsölle veljelleen, ja huusi tämän korvaan "HYVÄÄ HUOMENTA!"
Damian säpsähti huutoon ja miltei putosi peittoineen lattialle. "Hei Damian, meidän pitää lähteä kouluun, nouse nyt siitä! En halua myöhästyä takiasi." Tara marmatti.

snapshot_d416b31c_34686c13.jpg
Lapsien ollessa koulussa Zoe päätti kokeilla onneeaan toivomuskaivon kanssa. Jospa häntä onnistaisi..

snapshot_d416b31c_94686c21.jpg
Kaivo alkoi kajastaa vihreätä valoa - aivan kuten Vaulankin kohdalla.

Mitä kaivosta paljastuu, selviää ensi osassa. :D
Tässähän tämä sitten oli. :) Lähden Dubaihin ensi viikon maanantaina (17.12.) aamulla, joten uutta osaa ei ole odotettavissa ihan lähiaikoina. Onnekseni sain tämän osan ulos näin pian 4. jälkeen. :) Toivottavasti piditte, ja olisi kiva jos hihkaisisitte kommenttilootaan että olette lukeneet tai jos jaksatte niin enemmänkin saa toki laittaa.
Frankie taisi kysyä viime osan kommenteissa mistä kaikkialta olen tapetteja lataillut. En muista, enkä ole avannut peliä pitkään aikaan. :D Nämäkin kuvat ovat homehtuneet iät ja ajat photobucketissa ja kansioissani, mutta nyt jaksoin niistä väkertää osan. :)

^kauheasti höpinää ;D nooh, joka tapauksessa, HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE! <3